Pohdittavaksi
Pitääkö luovuutta sinun mielestäsi arvioida? Milloin ja miten? Millainen on luova tuotos? Miten luovaa prosessia kannattaisi arvioida? Miten arvioinnin avulla voidaan tukea luovuuden kehittymistä?
Johdanto
Olemme kulkeneet pedagogisen mallimme mukaisen polun harjoitellen ohjelmoinnin perusteita ja soveltamista sekä perehtyen luovan prosessin mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin. Nyt kasataan opittuja asioita yhteen ja valmistellaan käsiteltyjen teemojen soveltamista opetukseen.
Ohjatulla Let Me Hack It -verkkokurssilla suunniteltiin ja toteutettiin opetuskokeiluja. Kannustamme tekemään vaikka ihan pieniä opetuskokeiluja kurssin teknologioilla, mahdollisimman matalalla kynnyksellä! Pikkuinenkin opetuskokeilu madaltaa kynnystä jatkaa teemojen parissa!
Seuraavat materiaalit voivat olla iloksi omassa suunnittelutyössäsi.
Luovan teknologian ja koodaamisen tutustumismatkaamme on kurssilla jäsentänyt pedagoginen Let Me Hack It -malli. Palaamme siihen taas kokonaisuutena ja käytämme sitä apuna opetuskokeilun suunnittelussa.
Luovan työn arviointi
Pitääkö luovaa työtä arvioida?
Koulun, oppimisen ja opetussuunnitelman yhteydessä ei voi välttää arviointia koskevia kysymyksiä. Arviointi ja siitä johdetut sanat esiintyvät esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa peräti 608 kertaa ja lukion opetussuunnitelman perusteissa jonkin verran vähemmän, vain 265 kertaa. Arviointi on siis keskeinen asia opintopolulla. Mutta miten arviointi istuu luovuuteen? Voiko ja tarvitseeko luovuutta arvioida?
Luovuuden arviointiin on ainakin kaksi perustavaa laatua olevaa syytä:
- Luovuuden määritteleminen on haastavaa. Jotta voisimme saada käsityksen luovuudesta, meidän pitää ensin selvittää, millä kriteereillä idean luovuutta arvioidaan (Simonton 2018). Arviointi siis lisää ymmärrystä siitä, mikä on luova idea, ja lopulta myös siitä mitä luovuus on.
- Luovuus ei ole jotain, jota jollain meistä vain on ja jollain toisella ei (keskustelu nature vs. nurture). Luovuutta voidaan tukea ja siihen liittyviä tietoja sekä taitoja voidaan opettaa (mm. Kampylis 2010). Luovaa prosessia ja lopputulosta arvioimalla ja reflektoimalla voimme oppia uutta.
Taideopiskelijoita Ateneumissa (Simo Rista 1970, Helsingin Kaupunginmuseo. CC-BY-4.0)
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainitaan eri oppiaineiden yhteydessä ja yleisesti luovuuden vahvistaminen, kehittäminen ja käyttäminen. Lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaan luovuutta arvostetaan ja luova ajattelu sekä ongelmanratkaisu ovat tärkeitä. Arvioinnin tehtävä puolestaan on pyrkiä ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppijan edellytyksiä itsearviointiin. Myös luovuutta on arvioitava, jotta opetussuunnitelman tavoitteet sen osalta toteutuisivat.
Luovuuden arviointi ei ole yksiselitteistä tai helppoa.
Opetusta suunniteltaessa on kehitettävä ja luotava toimivia arviointikäytänteitä - mahdollisuuksien mukaan oppijoita osallistaen. Liian arviointikeskeinen ilmapiiri voi olla luovuudelle haitallista, mutta onnistunut arviointi myös tukee luovaa työskentelyä. Opetuksen muut tavoitteet ja oppijoiden tuntemus auttavat tunnistamaan, milloin ja miten luovuutta on syytä arvioida - ja milloin taas on paikallaan sivuuttaa arviointi.
Pohditaan seuraavaksi luovan prosessin ja luovan tuotoksen arviointia.
Luovan prosessin arviointi
Koulussa opetuksen ja oppimisen pääpaino on usein luovassa prosessissa. Tällöin on tarkoitus opetella luovaa ajattelua ja siihen liittyviä työskentelyn taitoja, eikä lopputuloksella ole ratkaisevaa painoarvoa. Oleellisinta ovat keinot, joilla luovaan lopputulokseen pyritään. Toisin sanoen keskitytään esimerkiksi seuraaviin kurssilta tuttuihin asioihin (Starko 2014):
- taitojen ja asenteiden opettaminen: esitellään luovia asioita tekeviä ihmisiä ja heidän toimintaansa, tutustutaan luovan prosessin luonteeseen ja harjoitellaan luovuutta edistäviä menetelmiä
- tutustuminen siihen, mitä luovuus tarkoittaa opiskeltavan aiheen, teeman tai oppiaineen kannalta
- luovuutta edistävän ja myönteisen ilmapiirin luominen
Milloin arvioidaan?
Prosessi on tapahtumasarja tai kehityskulku, eli sillä on selkeä ajallinen ulottuvuus. Prosessin arviointiin soveltuu siis hyvin formatiivinen eli opetuksenaikainen ja jatkuva arviointi. Työskentelyn aikana tapahtuva arviointi auttaa oppijaa reflektoimaan omaa oppimistaan ja vaikuttamaan prosessin kulkuun. Jatkuva arviointi tuottaa oleellista tietoa myös opettajan pedagogisen päätöksenteon tueksi.
Miten arvioidaan?
Jatkuva arviointi on esimerkiksi itsearviointia, vertaisarviointia ja opettajan tekemää arviointia. Opettaja ei voi mitenkään seurata kaikkia oppijoita ja näiden luovia prosesseja jatkuvasti. Tästä syystä mm. värkkäysprojektien dokumentaatio on tärkeää tietoa arviointia varten. Kyselevän opetuksen avulla päästään myös tekemään havaintoja oppijan ajattelusta.
Käytännön työskentely on näkyvä osa luovaa prosessia, joten sitä on helpompi havainnoida jatkuvasti. Joitakin työskentelyn osa-alueita, kuten vuorovaikutusta, on haastava dokumentoida. Opettajan kannattaakin pyrkiä havainnoimaan oppijoiden työskentelytaitoja myös itse.
Mitä arvioidaan?
Työskentelyn taidot ovat keskeinen luovan prosessin perusta. Niitä voidaan opetella, harjoitella ja arvioida. Työskentelyn taitoja ovat esimerkiksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, käytännön työtaidot ja tiedonhankinta- ja tiedonkäsittelytaidot :
Erilaisia työskentelyn taitoja
Värkkääjän toimintaa voi käsitellä myös laajempina kokonaisuuksina. Sitoutuminen ilmenee aktiivisena osallistumisena, johon voi kuulua myös hiljaista havannointia ja reflektointia. Toiminta on tavoitteellista idean tai suunnitelman toteuttamista. Innovointi ilmenee uusina toimintamalleina tietojen ja taitojen oppimisen ohella. Yhteisvastuullisuus on muiden tukemista ja töihin osallistumista sekä osaamisen jakamista ja vastaanottamista. (Petrich, Wilkinson & Bevan 2013)
Värkkääjän työskentely on tavoitteellista ja sitä voi käsitellä laajempina kokonaisuuksina
Perinteinen Bloomin taksonomia on yksi keino kuvata oppimisen eri tasoja. Krathwohl (2002) esittää siitä oman muokatun versionsa, jossa korkeimpana osaamisen tasona esitetään taito luoda uutta. Hänen mallissaan luovuus on asioiden muotoilua uudeksi kokonaisuudeksi tai tuotokseksi. Huomionarvoista kuitenkin on, että luovuus perustuu kaikille aikaisemmille osaamisen vaiheille. Alla oleva pyramidi havainnollistaa hyvin myös sitä tosiasiaa, että olemassa oleva (ja muiden tuottama) tieto ja osaaminen toimii uuden luomisen pohjana. Kukaan ei lähde luovaan prosessiin aivan tyhjästä!
Luovaa prosessia arvioitaessa voidaan keskittyä pyramidin alempiin vaiheisiin. Arviointi voi kohdistua esimerkiksi prosessiin kuuluvien asioiden ymmärtämiseen, taitojen hallintaan tai kykyyn soveltaa niitä yksinkertaisemmissa harjoituksissa. Luova prosessi ja sen tuotos voivat olla tekijälleen hyvin henkilökohtaisia. Niiden suora arviointi ei olekaan välttämättä aina tarpeen. Sen sijaan voidaan keskittyä arvioimaan luovuuden mahdollistavia tietoja ja taitoja.
Uudelleenmuotoilu perinteisestä Bloomin taksonomiasta. Uuden luominen on korkeimmalla osaamistasolla. Se perustuu kuitenkin olemassa olevaan ja muiden tuottamaan tietoon ja osaamiseen.
Ovatko pyramidin alemmat osat ns. parastamista?
Luovan tuotoksen arviointi
Luovan lopputuotoksen arviointi on hyödyllistä ja opettavaista, koska näin voimme täydentää käsitystämme siitä, mitä luovuus on.
Milloin arvioidaan?
Luovaa lopputulosta on luontevinta arvioida sen valmistuttua ja luovan prosessin päätteeksi (vrt. arviointi oppimisen päätteeksi, summatiivinen arviointi). Toisaalta luovan prosessin kehämäisestä luonteesta johtuen itsearviointia tehdään luontaisesti eri vaiheissa, tai ainakin siihen kannattaa ohjata.
Miten arvioidaan?
Lopputuotoksen arviointiin soveltuvat jatkuvan arvioinnin tavoin itsearviointi, vertaisarviointi ja opettajan tekemä arviointi. On hyvä muistaa, että luova tuotos on usein tekijälleen hyvin henkilökohtainen. Arviointi on myönteistä ja vuorovaikutteista. Sen tavoitteena on edelleen luovuuden tukeminen - ja teknologiaprojekteissa omaehtoisen teknologiasuhteen vahvistuminen. Kaikissa tapauksissa lopputuotoksen arvioiminen ei edes ole oleellista.
Mitä arvioidaan?
Luova tuotos on erään määritelmän mukaisesti yhdistelmä seuraavia ominaisuuksia (Simonton 2018):
- omaperäinen (novel, original): Luova tuotos on jollakin tavalla tekijänsä omintakeisen ajattelun tulos. Jos tuotoksen voisi keksiä kuka tahansa, todennäköisyys sen keksimiseen olisi suuri, mikä vähentää sen omaperäisyyttä. Arvioinnissa voidaan tutkia, mitä uutta ja erilaista tuotoksessa on verrattuna olemassa oleviin ratkaisuihin. Luovan prosessin haudutteluvaihe on tässä oleellinen. Todella omaperäiset ideat vaativat kypsyäkseen aikaa toisin kuin vähemmän omaperäiset ja siten todennäköisemmät ideat, jotka voivat syntyä nopeammin ilman sen kummempia haudutteluja.
- käyttökelpoinen (useful): Luova tuotos on jollakin tavalla käyttökelpoinen. Tämä on arvioitava siinä kontekstissa ja käyttötarkoituksessa, johon tuotos on tarkoitettu. Esimerkiksi hammasharjan, taideteoksen tai opetusmenetelmän käyttökelpoisuutta arvioidaan eri tavoin. Käyttökelpoisuutta voidaan arvioida esimerkiksi vertais- ja käyttäjäpalautteen avulla.
- yllättävä (surprising): Yllättävyys liittyy ennakko-oletukseen tuotoksen käyttökelpoisuudesta. Tuotos ei ole kovin yllättävä, jos jo aluksi tiedetään, että se tulee olemaan käyttökelpoinen. Jos taas käyttökelpoisuus paljastuu vasta myöhemmin, tuotos ikään kuin tuottaa uutta tietoa ja sen voidaan todeta olevan yllättävä. Kaksi edellistä ominaisuutta ovat kuuluneet perinteisesti luovan tuotoksen määritelmään. Viimeaikaisessa luovuuden tutkimuksessa yllättävyyden on katsottu täydentävän tätä määritelmää.
Todella luova tuotos on omaperäinen, käyttökelpoinen ja yllättävä, eli toisin sanoen nämä kolme ominaisuutta pyritään maksimoimaan. Oppimisen kannalta luovan tuotoksen arviointi on suhteutettava tekijäänsä. On selvä, että luovuutta harjoittelevan työskentelyä ja lopputuotosta on arvioitava eri tavoin kuin esimerkiksi ammattimaisen muotoilijan tai arkkitehdin työtä. Onnistunut arviointi tukee ja ohjaa, ei torppaa.