06.09.2017 — by Reetta Heiskanen

Annin tarina: Mehackit-kurssin jälkeen teknilliseen korkeakouluun

In Categories: Educator Suomeksi



Anni Schalin, 20, tutustui luoviin teknologioihin ensimmäistä kertaa 18-vuotiaana Mehackitin kurssilla Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Kyseisellä kurssilla Anni myös rakensi ensimmäiset robotiikkaan liittyvät projektinsa. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin Anni opiskelee Aalto-yliopistossa ja - tattadaa - ohjaa Mehackitin lukiokurssia espoolaisessa lukiossa!


Päädyimme juttelemaan Annin kanssa teknologian mahdollisuuksista, oman reitin löytämisestä ja tulevaisuuden haaveista. 


Moi Anni! Vedit keväällä Mehackitin luovan teknologian kurssia Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa. Miltä kurssin ohjaaminen tuntui?

Ohjaaminen tuntui mielekkäältä, mutta haastavalta; osa kurssin opiskelijoista pääsi todella pitkälle robotiikan ja ohjelmoinnin kanssa ja kysymykset minulle ohjaajana olivat sen mukaisia...  Toisaalta aika kului tuntien aikana kuin siivillä ja hauskaa oli!

Oikeastaan tutustuit Mehackitiin ensimmäisen kerran jo talvella 2015 omassa lukiossasi, kun Mehackit järjesti luovan teknologian pilottikurssin SYK:issä. Olitko ennen tuota kurssia rakentanut mitään teknologiaan liittyvää?

Olin koodannut ihan vähän erään kesätyön yhteydessä, mutta Arduino ja muut kurssilla käytetyt alustat olivat minulle uusia.

Mikä robottien rakentelussa tuntui silloin erityisen hauskalta?

Pidin siitä, kuinka konkreettinen robotti on. Usein koodatessa, varsinkin alkuvaihessa on hankalaa saada todella näkyviä tuloksia nopeasti aikaan (tai saa, jos käyttää oikeita työkaluja, mutta silloin en käyttänyt). Robottien kanssa oman käden jäljen näkee nopeasti. 

Hait lukion jälkeen Aalto-yliopistoon opiskelemaan. Mitä opiskelet tällä hetkellä?

Opiskelen informaatioverkostoja Aallon perustieteiden korkeakoulussa. Pääaineeni yhdistää tietotekniikkaa, taloutta ja ihmistä, ja meiltä valmistutaan hyvinkin erilaisiin työtehtäviin.

Tuntuiko opiskelupaikan valinta heti selvältä?

Kyllä ja ei. Olen kiinnostunut hyvin laajasti erilaisia asioista, ja olen yläasteen ja lukion aikana halunnut aina lääkäristä lastentarhanopettajaan asti, ja vasta lukion tokalla tekniset alat rupesivat kiinnostamaan. Sen jälkeen informaatioverkostot tuntui aika nopeasti hyvältä vaihtoehdolta, mutta ei vieläkään varmalta - myös teknisemmät alat kuten tietotekniikka ja automaatio- ja systeemitekniikka kiinnostavat.

Oikeastaan minulle ei ole vieläkään selvää, mihin lopulta päädyn, ja olenkin harkinnut esimerkiksi kasvatustieteitä tekniikan lisäksi.

Miksi nuorten kannattaa sinun mielestäsi tutustua teknologiaan rakentamisen ja ilmaisun välineenä?

Oikeastaan teknologia on itseilmaisun väline, siinä missä musiikki tai kuvataidekin. Tällaisista välineistä on suurta hyötyä niin hauskanpidon kuin ihan elämänkin kannalta. Ikinä ei voi tietää, mikä opittu taito lopulta palkitsee, mutta kannattaa olla utelias. 

Mikä erilaisissa teknologioissa kiehtoo sinua tällä hetkellä kaikista eniten?

Tällä hetkellä olen hyvin kiinnostunut siitä, miten teknologiaa voisi hyödyntää opetuksessa tai muussa kasvatustyössä, ja millä keinoilla muun muassa koodausta kannattaa opettaa eri-ikäisille ihmisille. 

Kiitos Anni! <3 Mahtavaa, että päädyit Mehackitin lukiokurssilta vielä meille töihin. Tsemppiä maailman muuttamiseen!

Lukiolainen, haluaisitko Mehackit-kurssin myös omaan lukioosi? Vinkkaa koulunne opinto-ohjaajaa lähettämään s-postia osoitteeseen hello@mehackit.org tai ole vaikka itse yhteydessä! Mehackit lukiokursseja on ollut valittavana jo yli 60:ssä lukiossa ympäri Suomen.